Olen viime aikoina törmännyt toistuvasti seuraavaan väitteeseen: UX-suunnittelijat, jotka eivät rakenna tekoälyllä näyttäviä protoyyppejä tulevat jäämään työmarkkinoilla tarpeettomiksi. Taustalla tuntuu olevan ajatus siitä, että modernin suunnittelijan pitäisi pystyä muutaman promptin voimin loihtimaan lähes tuotantovalmiita ratkaisuja.
Haluan jakaa oman näkemykseni aiheesta puhumalla kahdesta haarukasta.
Fiskarsin Functional Form -sarjan haarukan on norjalaisen suunnittelijakonkari Tobias Jacobsenin käsialaa. Se on mielestäni yksi kaikkien aikojen kauneimmista, harkituimmista ja hillittyä ajattomuutta huokuvista aterimista. Fanitan sitä niin paljon, että olen hankkinut omat settinsä sekä Taisteen toimistolle että kotikäyttöön.
En tiedä, kuinka kauan Tobias käytti suunnitteluun aikaa, tai kuinka pitkään kesti ennen kuin Fiskars sai tuotteen hyllylle – mutta onko sillä loppujen lopuksi edes niin väliä? Olen melko varma, että tulen käyttämään ilolla tätä samaa haarukkaa aina viimeisiin päiviini asti.
Verrataanpa Functional Formia ChatGPT:n ideoimaan haarukkaan. Tein tekoälylle tarkoituksella laiskan promptin: älä mieti sen enempää designia, vaan ehdota jotakin yksinkertaista, toimivaa ja nopeasti 3D-tulostettavaa. STL-tiedosto oli valmis 2 minuutissa ja 8 sekunnissa, ja tulostamiseen kului 33 minuuttia ja 39 sekuntia. Ei ole periaatteessa väärin sanoa, että sain toimivan haarukan tuotantoon alle tunnissa.
Esimerkkini on tietenkin tarkoituksella provokatiivinen. Tekoälyllä voi toki saada aikaan myös aidosti kauniita ja toimivia lopputuloksia. Mutta – ja tämä on iso mutta – vain silloin, kun tekijöillä on jo selkeä ajatus siitä, mitä he haluavat saavuttaa ja miksi. Vastausten etsiminen näihin kysymyksiin on aina ollut suunnittelijoiden tärkein tehtävä. Ennen kuin tuote on käyttäjien kämmenissä, jonkun täytyy pureskella muun muassa seuraavia pähkinöitä:
- Mitä ongelmaa olemme ratkaisemassa?
- Kenelle tuote on tarkoitettu, ja mihin haasteisiin se vastaa?
- Mitä tuotteen pitää tehdä – ja mitä sen ehdottomasti ei pidä tehdä?
- Kuinka autamme kohdeyleisöä ymmärtämään, että tämä on juuri heille oikea ratkaisu?
Suunnittelija fasilitoi, ajattelee, luonnostelee, rakentaa prototyyppejä – ja koodaakin, jos se sattuu olemaan hänen juttunsa. Mutta työ ei lopu tähän, vaan jatkuu testauksella, käyttäjien haastatteluilla, iteroinnilla ja päätöksenteolla toimintaympäristöissä, jotka ovat usein monimutkaisia.
On huikeaa, että näitä prosesseja voidaan vauhdittaa AI-työkaluilla. Mutta tästä ei seuraa se, että jokaisen suunnittelijan pitäisi alkaa takomaan koodia jos he eivät ole jo muutenkin kiinnostuneita erikoistumaan juuri tähän osa-alueeseen.
Taisteen suunnittelijoilla on erilaisia rooleja suunnitteluprosessin eri vaiheissa. Jotkut ovat omimmillaan prototyyppien ja interaktiivisuuden suunnittelussa, toiset tutkimustyössä tai palvelumuotoilussa.
Tekoälyn tulisi tukea näitä vahvuuksia eikä painostaa kaikkia samaan muottiin. Sisäisissä kehityskeskusteluissamme olen ollut iloisesti yllättynyt siitä, että AI-prototyyppien rinnalla monet suunnittelijoistamme haluavat hioa taitojaan erityisesti palvelumuotoilun saralla.
Yhteenvetona: tekoäly kasvattaa tehokkuutta, mutta suunnitelijoiden työ näyttää suunnan. Mikäli kartta on hukassa, juokseminen vain vauhdittaa eksymistä. Alalla tulevat jatkossakin pärjäämään ne, jotka pysähtyvät pohtimaan miksi ja kenelle haarukkaa ollaan tekemässä.
