Minimalismia ja metallimusiikkia – esittelyssä Janne Säde
insight
2017-04-12
Tuomas Jalamo

Minimalismia ja metallimusiikkia – esittelyssä Janne Säde

Taisteen uusi UX-harjoittelija Janne Säde on suunnittelija, joka suhtautuu mobiilin lisäksi intohimoisesti uusien bändien metsästykseen.

Taisteen uusi UX-harjoittelija Janne Säde on 27-vuotias mainonnan suunnittelua opiskeleva suunnittelija, joka on jo pitkään haaveillut mobiilin ja käyttöliittymien kanssa työskentelystä. Ei siis ihme, että Taiste vaikutti heti kättelyssä oikealta paikalta toteuttaa itseään.

"Tiina Viljakainen kävi pitämässä meille presiksen Taisteesta design-kurssilla. Kysyin välittömästi, tarvitaanko teillä vahvistuksia", Janne kertoo.

Tiedustelu johti hyvin nopeasti harjoittelupaikkaan UX-tiimissämme. Vakuuttavien työnäytteiden lisäksi Jannen filosofia tekijänä istui hyvin yhteen Taisteen tyylin kanssa.

"Minimalismi on juttuni. Koitan välttää töissäni turhaa kohinaa."

Janne on alun perin valmistunut graafiseksi suunnittelijaksi, ja nimeää suurimmaksi vaikuttajakseen logosuunnittelija Aaron Draplinin. Mobiilisovelluksiin mies sitä vastoin hurahti vasta ensimmäisen Android-puhelimensa myötä.

"Innostuin siitä, miten paljon Android-luureihin pystyi tekemään omia modauksia. Aloin nähdä sovelluksissa paljon pieniä asioita, joita halusin tehdä eri tavalla."

UX-suunnittelun lisäksi Jannen intohimoja ovat videopelit ja metallimusiikki, erityisesti metalcore ja progressiivisempi djent.

"Etsin uutta musiikkia jatkuvasti. Saatan hukkua tuntikausiksi koneelle tutkimaan uusia bändituttavuuksia", Janne virnistää.

Lämpimästi tervetuloa jengiin, Janne!

Tuomas Jalamo

A Swiss Army knife of communications, marketing, project management and concept design. Also a musician, movie buff and game enthusiast.

About the author

Tuomas Jalamo

Latest Blog Posts

Read all Posts