Koodia ja fillareita – esittelyssä Harri Kaasalainen
insight
2016-10-03
Tuomas Jalamo

Koodia ja fillareita – esittelyssä Harri Kaasalainen

Taisteen uusi ohjelmistokehittäjä kertoo, mitä yhteistä on koodaamisella ja polkupyörien kunnostuksella.

Tiimimme on syksyn myötä täydentynyt uudella ohjelmistokehittäjällä. Turkulainen Harri Kaasalainen on pitkän linjan koodaaja, jonka CV:stä löytyy niin startupeja kuin Accenturen ja Nokian kaltaisia isoja toimijoitakin.

"Kiinnostuin Taisteesta, koska täällä oli kiinnostavien keissien lisäksi myös taustoiltaan kirjava työporukka," Harri kertoo.

"Kokemukseni on, että palveluista tulee parempia, mikäli suunnitteluvaiheessa on paljon erilaisia näkökulmia."

Harrin oma kiinnostus alaan alkoi jo 80-luvun alussa. Tuolloin teini-ikäinen mies myi moponsa ostaakseen tietokoneen. Ohjelmointiharrastuksen muuttuminen työksi tapahtui kuitenkin mutkan kautta.

"Menin aikoinaan alun perin lukemaan biokemiaa," Harri muistelee. "Pian kuitenkin huomasin, että teoria ja laskeminen oli laboratoriotöitä enemmän minun juttuni. Pääaine vaihtui tietojenkäsittelyyn."

Koodaamisessa on paljon samaa kuin vanhoissa käsityöammateissa. Aikaa käyttämällä kokonaisuudesta on mahdollista tehdä aina vähän kauniimpi.

Harri on ollut aitiopaikalla seuraamassa niin teknologian kuin ohjelmoinninkin nopeaa kehitystä Commodoresta nykyhetkeen. Perimmäinen syy siihen, miksi mies itse viihtyy sovelluskehityksen parissa on kuitenkin pysynyt samana.

"Koodaamisessa on paljon samaa kuin vanhoissa käsityöammateissa. Tyhjästä rakentuu asia, jossa on jatkuvasti uusia kerroksia. Ja aikaa käyttämällä kokonaisuudesta on mahdollista tehdä aina vähän kauniimpi."

Vertauksen valossa ei ole ihme, että Harrin rakkain harrastus on polkupyörien kunnostus.

"Harva asia on niin rentouttavaa kuin vanhan pyörän purkaminen ja kokoaminen uudestaan," mies hymyilee.

"Ajan fillarilla joka paikkaan jos sää vain sallii. Perheenkään kesken meillä ei ole ollut autoa käytössä moneen vuoteen – ja pyöriä on kotona kolminkertainen määrä ihmisiin nähden."

Tuomas Jalamo

A Swiss Army knife of communications, marketing, project management and concept design. Also a musician, movie buff and game enthusiast.

About the author

Tuomas Jalamo

Latest Blog Posts

Read all Posts